Krapu: Puikko, sylkäistä, henkilökohtainen

Kahvilassa

• Pekuhan se siinä… moi
• Hmmm… Liisa.

• Kantapaikka on säilynyt?
• Hmmm…

• Kiva nähdä pitkästä aikaa
• Hmmm… Onko?… 3 vuotta…Yli

• … Ootsä vihanen… vielä
• …Hmmm…

• Emmä olis halunnut sillai… Se vaan meni…
•  

• Ihan totta. Mua on vaivannut tää juttu kokoajan. Mä… Mä pyydän anteeks. En mä halunnut loukata sua. Älä ota tätä niin henkilökohtaisesti.
• Hei… Kamoon! Sä läksit 3 vuotta sitten noin vaan. Nyt sä varmaan tulit pyytämään takas niitä sukkapuikkoja. Ei sulta muuta jäänyt. Ei edes kirjettä. Et vastannut soittoihin tai tekstareihin. Hammasharja vaan katos… Ja muut tavarasi. Paitsi nuo sukkapuikot. Se oli kuin olisit sylkäissyt vasten naamaa… 

•  
• Henkilökohtaisesti… 

• Hyvästi!

Krapu: pudota, keittiö, vasen

Retkellä

Aamu-uinnilla käyty. Kasasin risukeittimen tottuneesti. Retkikeittiö oli valmis. Olin kerännyt jo illalla valmiiksi risuja metsästä. Aluksi kuitenkin laitoin sisään keittimeen kuivaa ”pikkuklapia”. Vähän tuohta päälle. ”Vuolin” puukolla kipinää tuluksesta. Kipinät putoilivat tuohen päälle  joka syttyikin ja sytytti samalla ”klapit” palamaan. Pudottelin risuja tulipesään. Pakki risukeittimen päälle ja veteen lisäsin kaurahiutaleita ja suolaa. Hetkenpäästä puuro jo kiehui ja hämmentelin sitä vasemmalla kädellä soheltaen. Oikealla kaadoin vettä pakinkanteen. Pakki pois ja kansi tilalle. Kohta olisi nuotiokahviakin. 

Lähellä rantaa ui pari sorsaa norkoillen leipäpalaa. Saimaa oli tyyni ja yhtään venettä ei näkyvissä. Aurinko paistoi jo pilvettömältä taivaalta.

Rauha oli aivan täydellinen. 

Krapu: Ikä, vanha, vainaja

Jatkoa tarinaan    https://paavokin.blogspot.com/2020/02/tulipa-mieleen-hautausmaallla.html





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Saarna

Kirkkoherra Pietari Paavonpoika nousi uuden seurakuntansa kirkon saarnastuoliin. Kirkkosali oli aivan täysi. Hän katsoi kirkkoväkeä hetken hiljaa. Ja aloitti saarnansa:

   ”Hyvät seurakuntalaiset.

     Kävelin viime viikolla tuolla seurakunnan hautausmaalla. Siellä oli yksi vanha hautakivi joka järkytti minua. Haudassa lepäsi vainaja jolla oli sama nimi kuin minulla. Hän oli syntynyt samana päivänä kuin minä. Tänään olemme saman ikäisiä kuin hän oli jättäessään tämän maallisen vaelluksensa. Vain tasan sata vuotta erottaa meidät. Ja hän oli tämän Pirunvuoren seurakunnan kirkkoherra. Tunnen itseni tänään liian vanhaksi.”

Kirkkoherra katsoi hiljaista kuulija kuntaansa ja laskeutui alas saliin saarnastuolista ja asteli sakastiin, istuutui tuolille eikä enää liikkunut.

Krapu: Heikko, tervehtiä, keskiviikko

Heikko hetki

Petu istui sohvalla, tuijotti kossulasiinsa ja mietti. Keskiviikkoilta tuli vietettyä taas kuppilassa. Ja Mirakin oli ollut siellä. Ja tottakai niinkuin joka kerta he lähtivät yhdessä Miran kämpälle. Noo… olihan se tietenkin sen arvoista. Niinkuin aina. Sängyssä heillä synkkasi hyvin. Kenenkään muun mukaan nykyään Petu ei lähtenytkään. Ja tuntui se Mirallekin maistuvan. Ainahan hän tuli suoraan Petun viereen istumaan. 

Mutta viime keskiviikkona kun he loikoivat sängyssä nautinnon jälkeen tuli se heikko hetki. Hän meni kosimaan Miraa ja tiesi heti ettei olisi pitänyt kysyä. Mira oli pompannut rinnat heiluen kauemmas. Katsonut Petua kummissaan. Ja oli vastannut: ”Tuota kysymystä tervehdin ilolla”.